Viikinkien matkat

 

Viikinkien matkat suuntautuivat yleensä kahteen eri pääilmansuuntaan, itään ja länteen. Itään suuntautuvat matkat koettiin ystävällismielisiksi, hyväntahtoisiksi ja vähemmän sotaisiksi kuin länteen osoittaneet. Kaukoretkiä tekivät pääasiallisesti norjalaiset, tanskalaiset ja ruotsalaiset viikingit. Norjalaiset ja tanskalaiset suuntasivat matkansa lähinnä länteen ja lounaaseen, ruotsalaiset itään ja kaakkoon.

Matkojen syitä on ollut vaikea arvioida, mutta tärkeimmäksi on ajateltu halu kaupankäyntiin, sillä väestön liikakasvua tai seikkailunhalua ei voida pitää kyllin tärkeinä syinä liikkeelle lähtöön. Alussa matkat olivat rauhallisia kauppamatkoja, joiden tavoite oli tavaroiden ja rikkauksien hankkiminen. Matkojen laajentuessa alettiin koota entistä isompia laivastoja myös ryöstämistä varten. Ryöstömatkat suunniteltiin tarkoin etukäteen ja niiden tavoitteeksi asetettiin rikkauksien nopea ja tehokas saaminen. Kokemus ja menestys synnyttivät uusia tavoitteita, alettiin perustaa miehitettyjä tukikohtia ja talvehtimisleirejä uusia retkiä varten.


Viikinkien retket

Norjalaiset viikingit purjehtivat pitkän matkan moneen ilmansuuntaan: Pohjanmerelle, Atlantille ja Jäämerellekin. Heidän tärkeintä saalistusaluettaan olivat Irlanti, Skotlanti sekä Pohjois-Atlantin saaret, mutta toisinaan he kilpailivat tanskalaisten kanssa myös englantilaisten ja frankkien rikkauksista. Irlannissa ryöstelyn ja tuhon kohteeksi joutuivat kukoistavat luostarit sillä seurauksella, että Irlannin korkea kristillinen kulttuuri taantui. Noin vuoden 840 paikkeilla Pohjois-Irlanti joutui valloituksen kohteeksi ja Dublin perustettiin. Saman vuosisadan lopussa norjalaiset asuttivat myös Färsaaret. Saagojen mukaan kaksi kaukomatkojen johtajaa, norjalainen Nadd-Odd ja ruotsalainen Gardar ajautuivat tuntemattomaan saareen, mutta eivät ymmärtäneet, että olivat löytäneet uuden saaren.
Myöhemmin norjalainen Floki etsiytyi tietoisesti samalle saarelle ja antoi tälle nimen Jäämaa eli Islanti. Siellä hän miehineen kohtasi kristittyjä munkkeja, jotka saattoivat olla Irlannin kelttejä. Luultavasti osa norjalaisista matkailijoista jäi asumaan Islantiin vakituisesti. Norjalaisten löytömatkat suuntautuivat kauas länteen, ensin Grönlantiin ja toiseksi Amerikkaan.

Tanskalaisten viikinkien pääkohteita olivat Englanti ja Ranska, mutta heidän matkansa ovat ulottuneet Välimeren rannikolle ja jopa Afrikkaan asti. Tanskalaiset taistelivat usein yhdessä norjalaisten kanssa, kuten 860-luvulla Ranskassa, jonne he perustivat Jeufossen tukikohdan Seinen suulle. Tanskalaiset valloittivat Brittein saaria kilpaa norjalaisten kanssa. Hallitessaan Englantia tanskalaiset perivät kansalta veroa, jota nämä maksoivat, koska tahtoivat rauhan säilyvän. Tanskalaisten valta kesti lähes 100 vuotta, mutta lopulta englantilaiset karkottivat viikingit kuningas Alfredin johdolla.

Tanskan tärkein kauppakeskus oli Hedeby, joka syntyi 800-luvun alussa Jyllannin itärannikolle, minne kauppiaat rahtasivat tavaransa Pohjanmereltä ja lastasivat ne uudestaan Itämerelle. Hedeby katsoi siis itään ehkä enemmän kuin länteen. Eikä ollut ihme että Ruotsi näki siinä kilpailijan. Ruotsalaisten kaukoretket itään olivat vähemmän sotaisia kuin läntisten sukulaiskansojen valloitusmatkat länteen, eivätkä ruotsalaiset yleensä vallanneet laajoja maa- alueita, vaan heitä kiinnosti enemmän kaupankäynti. Itään matkustavilla oli kaksi pääreittiä, joista toinen kulki Suomen ja toinen Baltian kautta. Viikingit harrastivat kaupankäyntiä esim. Suomesta tuoduilla turkiksilla. Vastikkeeksi he saivat silkkiä. Idäntien merkitys oli hyvin suuri.

Laajamittaiset viikinkimatkat päättyivät itse asiassa noin 1000-luvun puolivälissä, joskin satunnaisia matkoja tehtiin myöhemminkin. Niistä ei ole säilynyt tietoja asiakirjoissa, vaan lähinnä kronikoissa ja varsinkin Pohjolan sankaritarinoissa.

Teksti: Jesse Matikainen, Heikki Saksala, Sami Salonen ja Kalle-Matti Toivonen
Nettisivun teko: Timo Muola

TAKAISIN MYYTIT JA LEGENDAT -VALINTASIVULLE

TAKAISIN PÄLKÄNEEN YHTEISKOULUN PÄÄSIVULLE