Kummituslajit Pelistä kummituksista demoneja lukuun ottamatta voidaan eritellä useampia eri lajeja. Niitä voidaan eritellä niiden olomuotojen mukaan ja ilmestymispaikkojen mukaan. Kummituksia on olemassa aivan elävien ihmisten näköisiä jotka voi nähdä ja niitä voi koskettaa. On myös utuisia ja lähes näkymättömiä jotka voi aistia vain tuulahduksina ja ääninä. Joillekkin ihmisille on myös ilmestynyt liekehtivinä ja väriä vaihtavina hahmoina. Yleensä kummitukset ilmestyvät ihmisille paikoissa jotka liittyvät heidän menneisyyteensä. Välillä kummitukset ovat sidoksissa ihmisiin jotka asuvat tietyssä paikassa. Kun ihminen muuttaa pois talosta kummittelukin lakkaa. Myös eläimien on nähty kummittelevan vaikka yleisesti uskotaan, että eläimillä ei ole sielua ja ne eivät voisi sen takia kummitella. Koirat ilmestyvät yleensä ihmisten seurassa kun taasen kissat yksinään. Aaveitten alkuperä Aaveitten uskotaan yleisesti olevan kuolleitten ihmisten henkiä. Suurin osa ihmisten sieluista ei jää kummittelemaan maan päälle, mutta joillekkin onnettomille näin käy. No miksi näin käy niin siihen on monia syitä. Yksi yleisimmistä on, että ihminen on tehnyt elämänsä aikan kauheita asioita tai hänellä on selvittämättömiä asioita joidenkin ihmisten kanssa. Tämän takia sielu ei saa rauhaa levätä. Yksi syy on että vainajaa ei kuoleman jälkeen haudattu kunnolla ja sielu jää kummittelemaan kuolinpaikalle. Erityisesti esim. keskiaikaisiin linnoihin liittyy paljon aavetarinoita, koska keskiajalla harrastettiin vähän pimeitä asioita, kuten noitarovioita ja teloituksia vähillä perusteilla. Myös elämänsä vankeudessa eläneiden ja onnettomien ihmisten sielut saattavat jäädä kummittelemaan johonkin heidän elämäänsä liittyneeseen paikkaan. Murhanhimoinen äiti Bisham Abbeyn, Thamesin rannalla noin kolmekymmentäviisi kilometriä Lontoosta länteen sijaitsevan luostarin, sanotaan olevan Berkshiren aavemaisin talo. Se oli 1200-luvulla keskiajan ristiretkeläisten, mystiikkaan taipuvan Knights Templars -uskonlahkon kokoontumispaikka. Vuosisatojen kuluessa luostarin eri omistajat ovat laajentaneet ja kaunistaneet kartanorakennusta, joka on pysytyssä tänäkin päivänä. Elisabethin aikana kartanossa asusti Hobyn suku, nimekkäitä tiedemiehiä ja diplomaatteja. Sivistynyt ja loistavaälyinen Lady Elisabeth Hoby oli kuningatar Elisabeth I:n uskottu. Taru kertoo hänen olleen myös lastenmurhaaja. Lady Holbylla oli tiettävästi kuusi lasta, joista nuorin poika William oli kehittymätön tylsimys ja haluton oppimaan mitään. Hän suututti kunnianhimoisen äitinsä tuhertamalla kirjoitusvihkoonsa niin epäsiistejä kirjoitelmia, että tämä pieksi pojan kuoliaaksi. Tarinan muunnelmien mukaan Lady Holby lukitsi pojan rangaistukseksi käymälään tai sitoi hänet tuoliin komentaen häntä korjaamaan tekeleensä; itse hän lähti tapaamaan kuningatarta ja palasi monen päivän kuluttua löytäen poikansa kuolleena. Julman tarinan kaikki versiot saattavat olla tarua, sillä Williamin syntymästä ei löydy todistuskappaleita. Luostarin uudistustöiden aikana vuonna 1840 työmiehet löysivät kuitenkin ruokailuhuoneen lattialankkujen välistä joitakin haalistuneita kirjoitusvihkoja, joissa oli Holbyn suvun nimikirjaimet. Yhdessä vihossa oli tuhruisia ja epäselviä töherryksiä. Jos Elisabeth Holby tappoi poikansa, hän joutui totisesti elämään syyllisyytensä kanssa kauan. Joidenkin tietojen mukaan hän kuoli 81 vuoden ikäisenä; toisten mukaan hän eli yli 90-vuotiaaksi. Ehkä ei kuolemakaan tehnyt loppua hänen katumuksestaan. Kertomusten mukaan Bisham Abbeyn luostarissa nähtyjen aaveiden joukossa on myös Lady Holbyn varjo, joka vaeltaa ympäriinsä surullinen ilme kasvoillaan. Haamun edessä leijuu malja, jonka näkymättömään veteen hän kastaa käsiään koettaen aavemaisen Lady Macbethin tavoin pestä niitä puhtaaksi syyllisyydestä. Walsinghamin kummitukset Vuonna 1891 eräässä talossa Georgiassa USA:ssa alkoi ilmetä kummallisia häiriöitä. Ovet paiskautuivat kiinni, kellot soivat ja huonekalut lentelivät, kaikki tämä ilman näkyvää syytä. Talossa asui Walsingham -niminen maanviljelijä perheineen. Aluksi kummittelu ei huolettanut heitä, sillä he arvelivat syyksi epäystävällisiä naapureita tai pahantapaisia lapsia. Ajan mittaan Walsinghamit alkoivat kuitenkin uskoa kummituksiin. Kummittelu näytti alkavan, kun herra Walsingham pian taloon muuttamisen jälkeen heitti pois löytämiään vanhoja luita. Aaveita ei juuri näkynyt, mutta ne pitivät koko perheen öisin valveilla karmealla huudolla, valituksella ja naurulla. Walsinghamin lemmikkieläimet näkivät ilmeisesti aaveita. Näkymättömät kädet silittivät kissaa, mutta koira haukkui aaveille. Kun se kerran hyökkäsi aavetta kohti, aave löi niin lujaa että sen niska katkesi. Nuorin tytär näki kerran yöllä tyhjästä ilmestyneen miehen käden, joka laskeutui hänen olalleen. Hän näki ja tunsi sen, mutta se ei näkynyt peilistä, jonka edessä hän istui. Hän kirkaisi ja käsivarsi katosi. Kerran aave seurasi Walsinghamia hänen kävellessään puutarhassa. Hän ei nähnyt sitä, ainoastaan miehen paljaiden jalkojen jäljet, jotka ilmestyivät hänen jälkiensä viereen. Vaikutti siltä kuin aave olisi kulkenut hänen vierellään. Walsinghamit muuttivat talosta eräiden epäonnistuneiden päivälliskutsujen jälkeen. Yläkerrasta kuului huutoa ja katosta pöydän yläpuolelta alkoi tippua verta. Yläpuolella olleesta huoneesta ei löydetty selitystä tälle karmealle tapaukselle. Tyhjä talo pysyi outona kummajaisena siihen asti, kunnes eräs Horace Gunn vietti siellä yön. Hän heräsi ja näki veren tahriman ihmispään leijuvan yläpuolellaan. Se katosi ja Gunn juoksi huoneesta niin kauhistuneena ettei pystynyt huutamaan. Käytävässä hänen kurkkuunsa puristuivat jääkylmät, näkymättömät kädet, ja hän oli tajuton seuraavaan päivään asti. Gunn ei koskaan toipunut tästä talossa viettämästään yöstä, mutta sen jälkeen kummittelu loppui salaperäisellä tavalla.