GOOTIT

 

GOOTTILAISEN KULTTUURIN SYNTYHISTORIA

Goottilaisuus syntyi Englannissa 1970- luvun lopulla. Se oli punkin synkempi muoto. Tunnettu punkkari Siouxie Sioux alkoi kutsua yhtyeensä uutta tyyliä goottilaiseksi. Lehdistö otti termin käyttöönsä ja alkoi luokitella useita yhtyeitä goottilaisiksi. Goottilaiseksi bändiksi päätymiseen riitti yleensä jäsenten musta vaatetus.

Alkuaikoina goottibändit eivät siis tietoisesti pyrkineet olemaan goottilaisia. Goottilaisten bändien fanit alkoivat kutsua itseään gooteiksi ja heidän edustama suuntaus sai luonnollisesti nimekseen goottilaisuus.


Kuva goottien Lumous-festivaalilta, Tampere kesä 2002


GOOTTIMUSIIKKI

Sanoituksilla oli suuri merkitys. Sanat voivat kertoa kuolemasta, vampyyreistä tai vain sijoittua öisiin pelottaviin maisemiin.

Bändeistä tärkeimpiä vaikuttajia ovat olleet Siouxie and the Bandshees, Bauhaus, Joy Division, The Sisters of Mercy ja Rosetta Stone.

Suomessa goottilaisuuden harjoitus on aina ollut vähäistä, eikä goottiskenestä voida puhua kuin Helsingissä ja Tampereella. Tunnetuin suomalainen goottibändi on Two Witches, joka on ollut erityisen suosittu Etelä- Amerikassa.


PUKEUTUMINEN

Vaatetuksen perusvärinä on musta. Lisäksi miehet käyttävät usein valkoista paitaa. Toisinaan mukaan saatetaan liittää myöskin verenpunaista tai violettia samettia. Yleisiä vaatemateriaaleja ovat pitsi, sametti, lateksi ja nahka. Suomessa naisilla on usein joko lyhyt hame verkkosukkien kanssa tai pitkä leveähelmainen mekko. Hiukset ovat yleensä poikkeuksetta mustat.


Kuva goottien Lumous-festivaalilta, Tampere kesä 2002


Sekä naiset että miehet käyttävät hopeisia koruja. Ankh-risti (silmukkaristi) on erityisen yleinen. Se on egyptiläinen ikuisen elämän symboli.


LUOVUUS JA AATTEET

Monet gootit ovat luovia ihmisiä ja harrastavat musiikkia, kirjallisuutta ja kuvataiteita. Kauhu ja vampyyrit kiehtovat monia heitä. Jotkut saattavat jopa käydä kävelyretkillä hautausmaalla tai yrittävät tavoitella vampyyrin ulkonäköä mm. puuteroimalla ihon mahdollisimman valkoiseksi.

Gooteilla ei ilmeisesti ole mitään yhteistä aatetta, vaan ainoat asiat, jotka yhdistävät heitä, ovat musiikki ja pukeutuminen. He kaikki saattavat siis olla täysin erilaisia ihmisiä.


Teksti: Johanna Juurinen ja Lilli Sippola
Kuvat: Timo Muola
Nettisivun teko: Timo Muola


TAKAISIN MYYTIT JA LEGENDAT -VALINTASIVULLE

TAKAISIN PÄLKÄNEEN YHTEISKOULUN PÄÄSIVULLE