EUROOPASSA

 

Parityö maantiedon kahdeksansien luokkien oppilaille.

 

Tavoitteet:

Tavoitteena on saada aikaiseksi maantiedon Eurooppa kurssin kuluessa matkakertomus, joka jätetään arvioitavaksi kurssin lopussa.

Työn lähtökohtana ovat kuvat (diagrammit ja kartat), johon tekstituotos perustuisi. Mahdollista on myös laatia kuva lähdeaineiston tekstiin.

Tavoitteena on oppia ilmaisemaan maantieteellistä tietoa kartoin ja diagrammein, jotka on itse tuotettu.

Kukin pari tuottaisi oman matkakertomuksensa.

Työn laajuus tulisi olla noin 30 sivua.

 

Kohdeaineisto:

Kukin valitsee yhden valtion Pohjois-Euroopasta, yhden Itä-Euroopasta, yhden Länsi-Euroopasta ja yhden Välimeren maan.



Arviointi:

Arviointi tapahtuu kurssin lopussa siten, että pari tekee itsearvioinin työstään ja opettaja antaa oman arvosanan työstä.

 

Työn runko:

   Valmiissa työssä tulee olla seuraavat osiot: